sosiaalinen erakko

Olin kävellyt jo pitkin seiniä pidemmän aikaa. Ei siis päiviä, vaan viikkoja. Käsittämätön kaipuu mökille kaiveli sisuksiani ja yritin pitää sitä ruodissa järjenäänen voimin. Huonolla menestyksellä. Asiaa ei mitenkään auttanut, se että meneillään oli taas kaikkien aikojen kesä. Oli hellettä, poutaa, leutoja öitä ja lempeää tuulenvirettä. Koko maailma kelliskeli auringossa, nuoleskeli jäätelötötteröä ja loiskutteli rantamatalikossa. Kirjaimellisesti.

Ja minä olin menettämässä järkeni. Rakastan ulkona olemista. Rakastan naapureitani (no, melkein kaikkia) ja rakastan tuntemattomien kanssa turisemista. Mutta minä VIHAAN, kun jokapaikka on täpösen täynnä ihmisiä. Eritoten helteellä. En voi sietää, sitä että rannalla ollaan rantapyyhe rantapyyhkeessä. Että sen sijaan, että oltaisiin huolissaan tappajahain tai -hauen ohi uimisesta, minua uhkaa armaada suppeja ja polkuveneitä, kolme täyteen puhallettua yksisarvista ja yksi ylisuuri lipsukas. Varjossa syttyy hiekkasotaa ja aurinkopaikat viedään auringonvarjoilla seivästellen. Vesi muuttuu aurinkovoiteen kirjomaksi sateenkaarikeitoksi ja veskin lattioille syntyy dyynimaisema. Eikä siinä kaikki. Jokainen kinttupolku on täynnä vaeltajaa ja maastopyörää. Ei laaksoa, ei kukkulaa, ei vettä, rantaa mikä ei olisi kansoitettu.

Minulle jää vain yksi vaihtoehto. Jäädä kotiin. Verhot vedän kiinni, ettei yli kolmenkymmenen porotus hiosta asunnon sisuksia. Räppänät avaan illalla auringon laskettua ja toivon, että jostain tulisi viileä henkäys ja uni löytäisi tiensä luokseni trooppisesta yöstä huolimatta. Mutta nukkumatti näyttää ottaneen loman ja lentäneen Etelä-Navalle. Eikä näin voi elää. Ei ainakaan kahden tenavan kanssa.

Mieheni sitten määräsi minut muksujen kanssa mökille. Heti. ???? Olin äimän käkenä. Kiitollinen äimänkäki. Sanoi tulevansa viikon päästä perässä. Pääsi itku. Vastassa olisi pelastus ihmispaljoudesta ja iso ikävä. Sain ensi kertaa kuulla olevani sosiaalinen erakko. Pyörittelin nimitystä kielelläni. Sosiaalinen. Kyllä, kysyn tietä tuiki tuntemattomilta. Voin aloittaa jutustelun kassajonossa. Pidän kahvittelusta, pitojen järjestämisestä porukalla, yhdessä olemisesta,… Erakko. Kyllä, tulen toimeen useankin päivän ilman muita ihmisiä. Vihaan ihmisjoukkoja. Välttelen välistä ulos menemistä, ihan vain ettei ketään tarvitsisi tavata. Ja rakastan koiranilmalla kävelyä, koska silloin ei kukaan muu nenäänsä ulos pistä.

Nimitys käy kuin nyrkki silmääni. Ja sen pituinen se. Oli ihanaa päästä korpeen, pois ihmisten ilmoilta. Sielläkin olisi tarpeeksi lämmintä lipsutella varpaita rantamatalikossa ja heitellä pieniä kiviä järveen. Siellä on tilaa kääntyä ja naapuriin kunnon hajurako. Ja mikä parasta, suurimman osan kesälomaa viettäisimme yhdessä metsämansikoita keräellen.

Kategoria(t): Yleinen Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *