Miltä sinusta tuntuu kun mammographian alussa, noin kolmen lauseen jälkeen kynegologi sanoo että, ”hei kuule, tehäänkö niin, että laitan sulle lähetteen radiologian osastolle ja he kattoo kun heillä on parempi kokemus ja laitteet.” Nii-in, minäkin nielaisin yhdenkerran tyhjää. Lääkäri sanoi laittavansa lähetteen samantien, ja olisi parempi kun specialistit tekisivät mammographin.
Odotin. Ja odotin. Lääkäri sanoi samantien. Odotin. Joulu on ensiviikolla…Soitin radiologian laitokselle, kerroin tarinani… vastaanoton täti sanoi , että oireiden perusteella pikainen tarkastus on tosiaan tarpeen. Miten olisi huomenna? Lääkärini ei ollut laittanut lähetettä. Sovittiin kuitenkin aika vielä ennen joulua. Olin hämmennyksissä. Soitin kynegologille. Vastaanotossa sanottiin, että kyllä lääkäri laittaa lähetteen, kunhan kerkiää. Minulla meni herne nenään. Olin käynyt kuukausi sitten tarkistuksessa ja saanut ajan mammographiaan… sitä ei nyt tehty vaan luvattiin heti lähete erikoislääkärille…. Heti ei ole huomenna. Nyt oli jo huomenna. Vastaanotossa vedottiin ymmärrykseen… joulu tulossa, kaikilla kiire eikä minun tapaukseni ollut kiireellinen. En ymmärtänyt. En piiruakaan. En ymmärrä jos minä odotan vuoroa kuukauden ja sanotaan, että erikoisasiantunian pitää katsoa – laitan lähetteen heti, että miksi odotan. En ymmärrä nyt, enkä huomenna.
Nyt ollaan menossa. Jännätään tuloksia, ennenkuin on sonographia on otettu. Ennenkuin on mitään muutakaan. Pelottaa. Tiedossa oli rintasyöpäriski. Mutta jo nyt, 44 vuoden iässä? Pitää vetää henkeä, toivoa parasta ja…. elää kuin viimeistä päivää. Ei haaskaten, vaan nauttien. Kuinka monta muistutusta elämän lopullisuudesta tarvitaan, että me alkaisimme seurata sydämmemme toiveita? Kysyn vaan!!!