Satoi vettä. Kylmää, kalseaa ja kehtuutti lähteä ulos. Onneksi hiljattain paistetut piparit koputtelivat laatikon kantta. Eihän siinä muu auttanut, kuin hämmentää tomusokeria ja kananmunanvalkuainen keskenään. Ottaa trippipussi kauniiseen käteen, tehdä siitä pursotin ja käydä hommaan. Lapset olivat riemuissaan. Tomusokerisotkua ja piparinmuruja. Eikä kukaan jäänyt nuolemaan näppejään… Kuulostaa lasten unelmalta. Taisi ollakin.
Muistelin omaa lapsuuttani. Piparit tehtiin perinteisesti itsenäisyyspäivänä. Eikä taikinaa ollut lupa syödä. Paitsi salaapäin pöydän alla. Niinkuin nuo omat nyt tekivät. Taisi mummo siitä olla tietoinen, tuumin näin jälkeenpäin. Piparikakkutalokin tehtiin joskus ja se kyllä sai karuskilunta katolleen ja kirjavat ikkunat. Mutta oli kyllä ainoa koristeltu piparihärdelli. Mietiskelin piparitähtien, yksisarvisten ja joulukuusipipareiden makaillessa uusissa tomusokerimekoissaan, että miksiköhän näin oli. Lienee ollut maalaistalossa lapsiparven kaitsijoilla muutakin tekemistä. Ja siinä se sitten oli: minulle oli tullut tekemisen puute!
Onneksi on huonompiakin hommia purkaa tekemisen puutetta 🙂
