Ahdistaa. Meidän muksut on vielä pieniä. Niitä ratapölkkyä pienempiä tahmatassuja. Esikoulu ja koulu, kuten harrastukset ovat kuitenkin heillekin jo jonkinlainen käsite. Ja minua pelottaa ja ahdistaa jo nyt.
Kerron kaksi keskustelua esimerkiksi.
Päältä katsoen esikoulukokoinen tyttö ojensi äidilleen rimpsullista laskutehtäviä. Äitinsä kysyi: ”Laitetaanko kelloon kolme minuttia?” Tyttö nyökkäsi, kävi lattialle mahalleen ja alkoi ratkoa 13-11=?, 3+4=?,… Minun sisälläni haukkoi äiti henkeä. Mitä? Herranjumala! Minkä ikäisenä koulussa aletaan tätänykyä laskemaan ja lukemaan? Kysyin uteliaana, mutta mahdollisimman rauhallisesti, että: ”Jokos teidän tyttö on koulussa?” ”Joo, kyllä. Hän on ekaluokkalainen. Ja nää on ihan helppoja tehtäviä”, tuli reipas vastaus. Sydämmeni väpätti kauhusta kuin lampaan saparo.
Istuttiin kerhossa. Lapset touhusivat leikeissään. Harrastukset lähtivät puheeksi. ”Meillä käydään kolme kertaa viikkoon luistelemassa, kaksi kertaa tenniksessä ja sitten esikoinen soittaa vielä pianoa”, kertoi hyvä ystäväni. Minulla oli pala kurkussa. Puhuttiin viisivuotiasta tenavista. ”Niin, ja tietysti esikoulu viitenä aamuna, mutta eihän se ole harrastus”, jatkoi ystäväni. Minua ahdisti. Vetäydyin kuoreeni kuin erakkorapu ja tyydyin kuuntelijan osaan.
Juteltiin vielä asiasta kotona. Mieheni kanssa. Esikoulusta, koulusta, harrastuksista, siitä mitä, milloin ja millä intensiteetillä. Hän kannatti ajatusta lukemisen opettelusta jo ennen koulun alkua. Mieleni aropuput vilistivät ristiin ja rastiin. ”Eihän meidän lapsuudessa tarvinnut osata lukea kun mentiin kouluun!!!” ”Ja kouluun mentiin SEITSEMÄN vuotiaana.”
Päivittelin tuttujen harrastuksien määrää. Vaikka onhan se hyvä harrastaa, ja kokeilla montaa asiaa. Mistä sen muuten tietä, mikä kolahtaa. Puheeksi lähti naapurin perhe, missä pelattaan jalkapalloa ihan tosissaan. Poika käy tästä syystä myös koulua, mikä on järjestetty jalkapallon ympärille. Mieheni totesi, että vanhemmat haluavat antaa lapsilleen mahdollisuuden välttää monotonisen työn tekoa 65 vuotiaaksi ja antaa lapsilleen mahdollisuuden tienata leipänsä harrastuksesta. Kuten muusikot, urheilijat, taiteilijat,… ja silloin harrastukset pitää aloittaa ajoissa. Voi Herranpieksut! Minä kun olin ihan pihalla viellä parikymppisenä, että mitä minusta tulee isona! Kuinka me vanhemmat voidaan noita päätöksiä tehdä, kun mukulat on 3-5 vuotiaita? Kun ollaan esikoulussa 8:30-12, tehdään kotitehtävät, käydään harrastuksessa 5-7 päivänä viikossa, ja välillä syödään ja nukutaankin, niin missä on aika lapselle ja leikille? Se lapsuus katoaa, kuin pieru Saharaan tällä menolla!!! Ja sitten ihmetellään, että on loppuunpalaneita teinejä ja sydänkohtauksen saaneita nuoria aikuisia! Ja toisaalta, minäkin haluan lapsillemme antaa parhaat mahdollisuudet tavoittaa omat unelmansa ja saavuttaa sateenkaaren päät. En tahtoisi, että he jäisivät paitsi asioista vain siksi, että minä äitinä olen vanhoillinen, kaavoihin kangistunut tai pelkään tuntematonta.
Tämä keskustelu ei ole vielä loppuun keskusteltu. En ole kuitenkaan valmis vielä vaihtamaan liituja ja palapelejä tehtäviin ja aikatauluihin. Niitä tulee tarpeeksi niin muusikoille kuin toimistotyöntekijöille, molemmille. Ihan varmasti.