kuinka kauan täytyy jaksaa?

Kaikki tunnette tarinan koivusta ja tähdestä. Tarinan juoni on helppo: perhe laittaa lapsensa sotaa pakoon vieraalle maalle. Lapset kasvavat ja varttuvat. Hoivaperhe kehottaa lapsia unohtamaan kotimaansa ja näkemään nykyisen asuinpaikan kotina. Nuoret kuitenkin kaipaavat koivuaan ja tähteään. Eräänä päivänä he ottavat ja lähtevät etsimään kotiaan, sen paremmin tietämättä missä se tarkkaan on. Mukanaan heillä on muistot ja usko. Vastoinkäymisten jälkeen nuoret löytävät kuin ihmeen kaupalla juuri tuon muistojensa koivun ja sen latvassa loistavan aamutähden…

Minä tunnen olevani tuon tarinan tyttö. Kaikki ympärilläni kertovat, kuinka täydellisen paikan olen löytänyt. Oma järjenäänenikin tuota toistaa. Sydämeni kuitenkin pakahtuu. Se on särkymäisillään koti-ikävän raskaan taakan alla. Kaipaan koivun katveeseen kuuntelemaan tuulen suhinaa lehvistössä ja haarapääskysen liverrystä vetosillan yli kulkevalla sähkölangalla. Kaipaan nokkosten vahvaa tuoksua entisen emakkoaidan suojassa. Kaipaan hikisen heinänteon tuoksua ja sitä lämmintä kiveä mistä kiventieraa irtoili eväsleipiä syötäessä. Kaipaan myös sitä yksinkertaista, köyhyyden synnyttämää kiitollisuutta pienistä asioista: tuokkonen lillukoita, kourallinen onkimatoja, saunavastantuoksu, kerppujen tekoa talveksi, ainainen uunipuiden pinoaminen…

Ensin en edes huomannut koti-ikävää. Vuosien mittaan sen huomasin, kun reissut entisille kotikonnuille muodostuivat henkireijäksi ja ainoaksi syyksi jaksaa arkea. Mutta kuinka kauan tytön täytyy jaksaa, ennenkuin matka kohti tähteä ja koivua kohti alkaa? Kuinka kauan on riittävästi, että voi sanoa: nyt? Nyt on aika lähteä kotiin. Lopullisesti? Onko se nyt? Ja monen muun maailma järkkyy. Vai onko se sitten kun se parantumaton syöpä tai ensimmäinen sydänleikkaus on työn alla? Kuinka kauan täytyy jaksaa, että on lupa olla itsekäs ja saa lähteä kotiin? Kun minä en millään enää jaksaisi odottaa…

Kategoria(t): Yleinen Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *